tiistai 27. huhtikuuta 2010

Sisustusideoita

Alla muutamia sisustus ja muita ideoita joita on rempan aikana tullut löydettyä.

Aiemmista kuvista tuttu kuva laitetaan tähän ensimmäiseksi. Tämä kuvahan on antanut suuntaa koko mökin sisustusta ja teemaa varten:


Pukuhuoneeseen olisi tarkoitus saada hieman merihenkistä teemaa pysytellen kuitenkin mökkimäisessä tunnelmassa eikä poiketa liikaa keittiön luomasta tunnelmasta:

Kuvan pyöreän ikkunan tilalle tulee ikkuna järvinäköalalla ja kyseinen pyöreä veneen ikkuna tulee sitten eteisen ja pukuhuoneen väliseen oveen. Eli tähän mistä tämä kuva "on otettu". Pyöreä muoto rikkoo hienosti pystysuoraa linjaa joka tulee välioven ja eteisen pystypaneloinnista. Pukuhuoneeseen tulee kuitenkin maalattu vaakasuora hirsipaneeli (sama kuin ulos) ja tehosteseinäksi sitten tervaleppäinen sormipaneeli pystyyn yhdelle seinälle.

Uusin idea taitaa olla ikkunoiden laudoitukset joihin tuli idea uusimmasta Meidän Talo -lehdestä. Tuosta seinän väristä tuli idea myös ulkoverhouspaneelin väriksi, tosin hieman tummempana kuten edellisistä kuvista voidaan huomata:

Huomaa punaiset smyygit sekä pyöreät reiät ikkunanpuitteissa.

Ulkohuussi on aika ankea ja pimeä paikka jota ei ole koskaan oikein mietitty sisustamisen ehdoilla. Nyt sekin kuitenkin menee uusiksi ja seinään puhkaistaan suuri ikkuna järvimaisemaan. Lisäksi huussi saa pintaansa uuden värin allaolevan kuvan mukaisesti:


Tämmöisiä suunnitelmia, saa nähdä toteutukset mitä niistä tulee :) Kuvia tulee sitten joskus.
Yleisilme olisi ideoitu siten että tunnelma on aika vaalea ja sitä voidaan sitten muuttaa esimerkiksi tekstiilivalinnoilla. Vaaleus on muutenkin aika ehdotonta, koska mökin huonekorkeus on vain 212cm. Tämä on syynä myös pystypanelointiin, lattiasta kattoon jolla luodaan illuusio todellista korkeammista sisätiloista. Muutamia seiniä tulee sitten hirsipaneelilla jotka on käsitelty ruskeiksi, lähelle ulkoverhouksen väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti