maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kuvia viikonlopulta

Kuten mainitsin, en päässyt itse viime viikonloppuna töihin mökille, hommat olivatkin kyllä jopa rankemmat kun piti käydä suuressa kaupungissa ostoksilla. No ostokset tuli tehtyä ja mökilläkin on aherrettu ja mökki saatiin eristettyä tällä välin.

Mökin ulkovuorauksen väriä pähkäilimme myös jonkin aikaa ja appiukko koemaalasikin yhden litran purkin Teknoksen Walnut öljypohjaista "maalia". Väri on mielestäni aivan loistava valinta, ehkä aavistuksen tummempi kuin näytteessä kun tuo tuosta hieman vielä tummuu toista kertaa käsiteltäessä. Väri on kuitenkin todella hyvä:

Laikukas väri johtuu siitä kun puiden lomasta paistaa aurinko lautoihin.

Olivat rakentaneet tuollaisia maalaustelineitäkin poissaollessani:

Jotka osoittautuivat liian heikoiksi järeille hirsipaneeli-laudoille. Pitänee rakennella uudet telineet.

Lauantaina olikin aika mennä töihin taas ja tällä kertaa teimme ulkovuorausta varten hieman koolauksia sekä asensimme ikkunat:


Kuvassa makuuhuoneen ikkuna:


Sekä keittiön ikkuna, joka antaakin kivasti valoa ennen niin pimeään kohtaan mökissä:


Tupaan tulikin 4kpl 150x15cm kokoisia kiinteälasisia ikkunoita:


Joista on hyvät näkymät järvelle, olenkin jo tainnut joskus näistä näkymistä mainita:


Ovia emme vielä asentaneet, perällä näkyy vielä tuo pukuhuoneen ikkuna sekä oviaukko:


Olihan noissakin asentamista aikalailla. Traktorinlavalle jäi kuitenkin vielä paljon tavaraa:


Sekä mm. ulkovuorauslautoja pihalle:

...joiden maalaus piti jättää kesken kun tuli pakkaset ja satoi lunta koko viikonlopun.

Sunnuntaista tulikin rokulipäivä eikä tehty oikein mitään. Järjestelimme kuitenkin grillikatoksen ja teimme sinne tilaa Weberille. Weber pitäisi saada tällä viikolla ja se viekin tilaa leveyssuunnassa 152cm:


Grilliksihän valitsimme Weber Genesis EP-320 mallin.

Mökin pihamaa alkaa näyttää aika kaatopaikalta:


Pitää tilata jätelava ja siivota roskat siihen, paljoahan ei enää roskia tule kun purkuhommat on jo tehty:


Yleiskuva vielä pihasta tontin reunalla olevan mäen päältä:


Tähän mäkeen teemme kivistä asetelmia, istutuksia sekä tilaan siihen lapsille liukumäen:


Liukumäen saa täältä edullisesti:
http://www.acon.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=40402-

Mökiltä palatessamme huomasin nätin uusvanhan aittarakennuksen Papinniemessä päin:


Ei puutu kuin se maalaistalo jonka pihaan moisen rakentaisi sitten seuraavaksi, ehkäpä näemme joskus vielä taloblogin? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti